Nettiajan liikuntatunti

Yhteisistä asioista päättäminen on aina ollut riippuvaista ihmisten kyvystä kerätä ja siirtää tietoa. Kun antiikin poliksissa kokoonnuttiin agoralle, oli suullinen tiedonvälitys ainoa vaihtoehto. Postijärjestelmät, lennätin, puhelin ja internet ovat kaikki laajentaneet sekä yhteisöjemme että päätöksenteon mahdollisuuksien kenttää.

Nettiajan kansalaisyhteiskunnassa tiedonkeruu, sen jakaminen ja päätöksenteko on helpompaa kuin koskaan. Silti emme Suomessa ole vielä osanneet ottaa mahdollisuutta haltuun koko yhteiskunnan tasolla. Tiedon ja päätöksenteon monopoleja ei ole vielä ymmärretty purkaa.

Me Demos Helsingissä järjestimme elokuussa yhdessä ajatuspaja e2:n kanssa Sauna-päättäjäkurssin osallistumisesta ja vaikuttamisesta. Lähtökohtana oli laajasti havaittava muutos ihmisten haluissa osallistua yhteisten asioden kehittämiseen. Saunassa osallistumisen ja vaikuttamisen käytäntöjä kehitettiin kuuden otsikon alla: lähiympäristössä osallistumisen, verkkovaikuttamisen, järjestöosallistumisen, vaikeasti tavoitettavien ryhmien, ad hoc -yhteisöjen ja lasten ja nuorten näkökulmista. Sauna-kurssin lopputulokset julkaistaan yhteisinä toimenpide-ehdotuksina 26.10.

Kaikkien kurssin otsikoiden alla kehitettyjä ratkaisuja yhdistää pyrkimys vaikuttamisen arkipäiväistämiseen. Juuri viestintäteknologian kehitys ja saatavuus mahdollistaa ihmisten jatkuvan osallistumisen. Juhlallisia vaalikahveja ei ole enää tarpeen juoda, jos oma ääni kuuluu useammin kuin vain neljän vuoden välein.

Nettiajan kansalainsyhteiskunta -leiripäivään me demoslaiset (Roope Mokka & Mikko Rissanen) tulemme varsin arkipäiväisen aiheen kanssa. Olemme yhdessä Nuoren Suomen kanssa käynnistäneet hankkeen, jossa mietimme miten lasten ja nuorten liikuntaa ja liikunnan iloa voisi lisätä.

Aiheena lasten ja nuorten liikunnan kehittäminen tuntuu kenties politiikan ja vaikuttamisen kannalta kaukaiselta. Lähtökohta on kuitenkin yhtenevä: ihmisten käyttäytymisen sysääminen toivottavaan suuntaan. Yksilötasolla kyse on merkitysten ja onnistumisen elämysten saamisesta ja jakamisesta – kyvystä osallistua ja vaikuttaa omassa elämässä.

Tietokoneiden ja internetin on sanottu tehneen lapsista lihavia ja laiskoja. Näin ei varmastikaan ole. Nyt tuo heitto on syytä kääntää toisinpäin. Kysymyksemme ja avunpyyntömme leiripäivän osallistujille kuuluu: Miten internet ja verkkoyhteisöt voisivat tukea ja inspiroida lasten ja nuorten liikuntaa?

Nähdään Tampereella!

4 Responses to Nettiajan liikuntatunti

  1. Anne Rongas sanoo:

    Kiva ja jo maailmalle levitetty idea on Lasten liikuntaseikkailu Muuvit, jossa tietoteknologialla on oma osionsa http://www.tekes.fi/info/oppimisymparistot/yritystarinat/Muuvit

  2. Pingback: Tunnelma tiivistyy | Mahdollista

  3. Mikko Rissanen sanoo:

    Vastaus on siis lyhyesti se, että Internet ja verkkoyhteisöt voivat tarjota leipää ja sirkushuvi tyyppisiä ärsykkeitä, mutta eivät sitten oikein muuta.

    Lähtökohta kysymykselle oli sinällään oikea. Lihavuus ja huonokuntoisuus ei johdu tietotekniikasta. Lihavuus selittyy saatavilla olevan ruuan määrällä ja laadulla yhtyneenä teknologian tuottamaan muutokseen (lihaksille ei ole oikein tarvetta). Teknologian tuottamaa muutosta ruokkii kulttuurinen muutos joka jättää ruumiillemme lähinnä näyttelyesineen roolin. Tätä kierrettä ruokkii sitten se, että tapamme hoitaa huonoa oloamme tuottaa vain lihavuutta ja huonoa kuntoa.

    Lähtökohta nettiajan siunauksellisuudesta päätöksenteolle ei pidä paikkaansa. Nettiaika tuottaa päätöksenteolle itse asiassa vain lisää dataa. Data avautuu meille kaikille eri tavalla ja myöskin sen merkitys on meille erilainen. Nettiajan siunauksellisuus tuottaa siis kaikista eniten kolmen rivin törkyturpia, joiden kommentteja erilaisiin asioihin kukaan ei ota huomioon. Käytännön havaintona väittäisin että ”avoimenpi” yhteiskuntamme tuottaa yhä suljetumpaa päätöksentekoa. Pystyäkseen tekemään päätöksiä on aina pakko ihan itse päättää minkä sulkee pois ja mihin päätöksensä perustaa. Ja sitä poissuljettavaa on koko ajan enemmän…

    Omakohtaisuushan on aina hyvästä. Minä löysin sählyn elämääni vanhoilla päivillä. Ihan oikea elävä ihminen kysyi minua useamman kerran mukaan pelaamaan sählyä. Nyt sählyn pelaaminen voidaan sopia s-postilla, tekstareilla tai ties millä. Oleellista oli kuitenkin se aito oikea ihminen. Voisikohan olla niin että paras tapa saada lapset ja nuoret liikkumaan olisi jättää tämä rakkine omaan arvoonsa ja pyytää itse niin lapsia kuin ystäviä liikkumaan kanssamme (muuallakin kuin ostoksilla)?

    22 rivin kyymikko

  4. Minerva sanoo:

    Your post is a timely cobittnurion to the debate

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>