Osallistava alihankinta

Miltä kuulostaisi laadukkaiden pyöräväylien suunnittelussa järjestely, joka mahdollistaa kaupungille tasoltaan tavanomaisia konsulttiselvityksiä perusteellisempien väyläselvitysten teettämisen merkittävästi edullisempaan hintaan?

Miltä kuulostaisi, että kaupunki luottaa oman kaupungin pyöräilijöihin pyöräilyn asiantuntijoina ja tarjoaa paikalliselle pyöräilyseuralle kaivattua rahallista tukea, mutta kuitenkin vastikkeellisesti siten, että pyöräilyjärjestö tekee tilaustyönä kaupungin tarpeita vastaavan väyläselvityksen?

Tällaista osallistavan alihankinnan mallia on menestyksekkäästi toteutettu ensin Jyväskylässä ja sittemmin Helsingissä. Kaupungit ovat tilanneet normaalisti konsulttityönä teetettäviä pyöräväylien  kuntokartoituksia paikallisilta pyöräily-yhdistyksiltä.

Tuloksena syntyneet selvitykset ovat yksityiskohtaisia, asiallisia, rakentavia, ratkaisukeskeisiä ja perusteellisia. Ennenkaikkea niistä näkyy tekijöiden asiantuntemus pyöräilystä ja pyöräilyoloista. (esim. Jyväskylän kaupungin tilaama ja Jyväskylän pyöräilyseuran tuottama laatukäytäväselvitys Vaajakosken reitistä).

Seuraavista rakennusviraston tiedotteista voi seurata prosessin etenemistä Helsingissä

Kartta kuntokartoitukseen kuuluvista pyöräilyreiteistä

2 Responses to Osallistava alihankinta

  1. Pingback: Verkkodemokratia kaupungeissa [JULKINEN DRAFT] | Mahdollista

  2. Pingback: Kolme ajatusta osallistumishankkeiden käytännöistä | Mahdollista

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>