Asukkaat mukaan kaupunkisuunnitteluun

Jokin aika sitten kokosin kollegan pyynnöstä ajatuksiani liittyen erilaisiin osallistumishankkeisiin. Päällimmäiset huomioni olivat: #1 kaikenlaisille osallistumishankkeille on resursoitava aikaa ja niillä pitää olla virallinen status suunnitteluprosessissa, 2# osallistuminen tulisi ajoittaa aiemmin, aiemmin aiemmin… ja 3# kysymys siitä, missä määrin osallistumisprojekteja voi tai kannattaa ulkoistaa?

Huomenna 21.8.2011 olen Vihreiden kuntapäivillä Jyväskylässä pitämässä työpajaa osallistuvasta kaupunkisuunnittelusta. Työpajassa kaivautumaan syvemmälle siihen, mikä olisi luottamushenkilöiden rooli osallistuvassa suunnittelussa, ettei käy niin, että toisaalla tehdään osallistumishankkeita, mutta toisaalla luottamushenkilöt jatkavat omaa linjaansa osallistumisesta syrjäytyneinä.

Oheinen presentaatio ja tähän artikkeliin kootut linkit ja huomiot on tehty työpajaa silmällä pitäen, mutta ne saattavat olla hyödyksi muillekin.

Asukkaat mukaan kaupunkisuunnitteluun – luottamushenkilöiden näkökulma
Osallistuva kaupunkisuunnittelu: Mitä? Miksi? Miten? Ketkä? ja Milloin? Näihin kysymyksiin pyrin esimerkkitapausten opeista tiivistäen antamaan ainakin pintaraapaisun verran vastauksia.

Caseja: Vermo, Kangas, Kaupunkifillari ja Fillarikanava
Mitä tapoja on siirtää suunnittelu virastoista ihmisille? Esittelen neljä osallistumiseen ja kaupunkisuunnitteluun liittyväää case-esimerkkiä, joista minulla on omakohtaista kokemusta. Jyväskylässä Kankaan alueen suunnittelua tehdään asukkaita kuulemalla ja osallistamalla. Espoon Vermon aluetta ideoitiin wiki-periaatteella. Kaupunkifillari.fi on pyöräilypoliinen blogi ja verkosto, jossa helsinkiläiset luottamushenkilöt toimivat välittäjän roolissa pyöräilijöiden ja kaupungin päätöksentekokoneiston välissä. Fillarikanava.fi puolestaan on karttapohjainen osallistumisformaatti, jonka kehityksen aikana on pyritty sovittamaan osallistumista yhteen suunnittelun ja valmistelun arkisiin rutiineihin. Työpajan vetää yllämainituissa projekteissa mukana ollut Antti Poikola.

Materiaalia
Kaupungin Kangas -sivusto: http://www3.jkl.fi/blogit/kangas/
Osallistumisraportti: http://www.mahdollista.fi/julkaisut/verkkodemokratia_kaupungeissa/
Kaupungin Kangas loppuraportti: http://www3.jkl.fi/blogit/kangas/?page_id=241
Wiki-Vermo loppuraportti: http://www.slideshare.net/ptatters/wikivermo
Tattersallin diplomityö: http://www.slideshare.net/ptatters/diplomity-ptattersall-a4optimised
YTK metodipaketti: http://www.tkk.fi/Yksikot/YTK/koulutus/metodikortti/metodikortit.pdf

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <strike> <strong>